Tuntuu osittain että aika ei ole mennyt yhtään mihinkään ja toisaalta sitten että nytkö jo se aika meni.
Jos listaisin kaikki asiat mitä päivien aikana on sattunut ja tapahtunut niin sitä ei jaksaisi lukea kukaan
(toisaalta en ole satavarma jaksaako nytkään). Kuten jo aiemmin kirjoittelin, hienoja aikoja ollaan eletty pennun kanssa.
Tämäkään ruskea sulopallero ei poikkea millään tavalla muista pennuista - se puree koko ajan ja kaikkea.
Toisaalta perheparlamentti oli sitä mieltä että mokoma paha tapa on vähentynyt joulun jälkeen.
Tällainen pieni pentu omistaa pienen päänsä sisällä ilmeisen pienet aivot, siihen lopputulokseen olen tullut.
Se ei ole huono asia, ei ollenkaan. Mutta kestävyys ja kärsivällisyys on kohtuullisella koetuksella ainakin isäntäväellä. Pienet aivot tuottavat tasaisin väliajoin ns. hapanlimppukohtauksia jonka sattuessa koira säntäilee päättömästi sinne sun tänne tai juoksee hullun lailla ympäri asuntoa. Noutaja nimensä mukaisesti tykkää kantaa suussaan esineitä, myös tällaisen kohtauksen aikana. Ja jossei kohtauksen alkaessa sopivaa kannettava ole mukana sehän hankitaan pikapikaa. Meillä tällaisen kohteeksi ovat joutuneet yksittäiset lelut, kengät, vaatekappaleet, lattiaharja, kukkien lehdet ja takkapuut. Noin niinkuin muutamia mainitakseni.
Ulkona tällaisella kohtauksella ei ole mitään väliä kunhan muistaa estää koiraa ryntäämästä tielle. Kun sitten vihdoin ja viimein ollaan rauhoituttu niin sitten ollaan niin rauhallista koiraa että.
Olen seurannut muutamana aamuna miten sekaisin pieni koiranalku voi mennä kun sen normaalit vuorokausirytmit sekoitetaan tai muutetaan.
Meillä normaaliksi aamurytmiksi on tullut se kun operatiivinen johto antaa koiralle aamuruoan ja sitten menee pihalle sen kanssa. Se toimii ja toimi suhteellisen hyvin, ainakin siihen saakka kun johdon työvuoro muuttui aamuvoittoiseksi.
Normaalisti tuollaista koiraa ei juuri tarvi pyytää lähtemään ulos, vaan aina kun joku on menossa lähellekään ovea koira on menossa myös ulos. Vaan kuten sananlasku sanoo; tottumus on toinen luonto.
Kovasti ihmettelin eräänä aamuna lähtiessäni kolaamaan sitä helvetillistä lumisotkua jonka joku ystävällinen taho oli loihtinut pihallemme yön aikana koiramme outoa käytöstä. Huikkasin koiraamme nimeltä koska se oli vielä untenmailla. Eikä aikaakaan kun neljä tassua rapsutteli tulemaan kohti eteistä - ja sen ohi kohti keittiötä. Seisoin hetken HooMoilasena kutsuin Nellaa uudestaan muutaman kerran, nyt jo vähän painokkaammin. Ei siis niin minkäänlaista vaikutusta. Marssin keittiöön jossa tämä ruskea retku istui kuin Lootin vaimo suolapatsaana katse naulautuneena tiskipöydällä olevaan ruokakuppiin. Yritin vielä maanitella koiraa lähtemään ulos kanssani, ilman mitään näkyvää vaikutusta. Yksissä tuumin kaappasin koiran kainalooni ja marssin kohti ulko-ovea. Avasin ulko-oven ja oli ihan vähällä etten tehostanut ulostautumiskäskyä pienellä töppösen tuuppauksella. Vaan annas olla! Koira otti askeleen ulko-ovelle, käänsi rintamasuunnan ja lähti suunnistamaan takaisin keittiötä kohti. Mutta tällä kertaa vanha oli ollut koiraa viisaampi ja oli laittanut eteisen koiraportin kiinni. Porttitörmäyksen aiheuttaneen kumahduksen jälkeen Nella katsoi minua hivenen syyttävästi ja istahti eteisen lattialle murjottamaan. Vaihdoin taktiikkaa ja otin vaatenaulakosta taluttimen koska ajattelin että tämähän menee ihan yksyhteen sen TV2:n Hienosti hihnassa -ohjelman kanssa. Ei sitten mennyt. Erehdyin avaamaan oven jolloin koira lähti eteisen matolta tassut savuten ulos. Kolme loikkaa terassille, keltainen lammikko maahan, kolme loikkaa sisälle. Kuus sekuntia - homma paketissa! Sitten sitä jo istuttiin koiraportin vieressä odottamassa ruokakupille pääsyä. Armahdin koiraa ja annoin ruokakupin nenän eteen. Sen jälkeen vasta päästiin ihan kaikessa rauhassa ulkoilemaan.
Emme ole laskeneet varsinaisesti mitä kaikkea täm koira on tuhonnut enemmän ja vähemmän lopullisesti. Vaikka koiran tullessa taloon yritimme kaikin keinoin eliminoida kaiken sellaisen joka voisi vahingoittua, emme sittenkään saaneet kaikkea suojeltua. Meidän kodin kaikista kukista hyvin suuri osa on matkannut kukkien taivaseen. Ja joku sai meillä opetuksen, "Eihän se nyt käsityökoriin koske!" koskihan se. Ensin rustattiin osa käsitöistä aivan uuteen uskoon, niin uuteen ettei niillä ole mitään käyttöä. Samoin puiset puikot silputtiin yksiksi lastuiksi. Sitten ei enää kelvanneet käsityöt mutta käsityökori kyllä. Hyvä kori se on edelleenkin varsinkin jos haluaa kuljettaa siinä esimerkiksi kuuden kilon melonia. Se on nimittäin sen kokoinen esine ettei se tipahda läpi pohjaan jyrsitystä julmasta reiästä. Onneksi olimme niin viisaita että suojasimme porteilla lasten huoneet ja eteisen. Lapset voivat siis edelleen leikkiä ja meillä kaikilla on kenkiä joita voi käyttää muunakin kuin siivilänä. Mutta yhtään puhelinta tai kaukoa rakas koiramme ei ole evästänyt. Ja hyvä niin. Taitaapi olla tekniikan vihaaja.
Kun pentu kasvaa niin oletettavasti myös unen määrä vähenee. Ou jee. Heräsin eräänä yönä kummalliseen kolinaan joka kuului takkahuoneesta. Ei tarvinnut juuri sen enempää pohtia äänen aiheuttajaa. Nella on jo Paratiisiintulonsa toisesta päivästä lukien ollut umpirakastunut pitkävartiseen Sini-Tuotteen harjan ja rikkalapion yhdistelmään. Päätin järjestää harjan pois takkahuoneeesta ennenkuin muutkin olisivat hereillä. Marssin päättäväisesti Nellan ja harjan luo, jolloin koira siirtyi harjoineen takavasemmalle. Otin harjanvarresta kiinni jolloin tämä Karvakerttu päästi ilmoille uhkaavimman murinansa. Hetkinen nyt! Eihän tämänikäisen koiran pitäisi käyttäytyä noin. Kuitenkin se murisi mahdollisimman uhkaavasti ja roikkui kaikin voimin harjaksissa. Päättäväisesti irroitin koiran ja harjan toisistaan. Nythän se koira suivaantui ihan täysin! Se pomppi tasajalkaa ympärillä ja yritti pelastaa rakkaansa. Vein rakastetun omalle paikalleen siivouskomeroon ja ajattelin mennä takaisin nukkumaan. Nella oli ihan eri mieltä, se yritti näykkiä paljaita varpaitani ja onnistuikin. Tiesin että jos nyt painuisin pehkuihin koira roikkuisi peitonreunassa vielä hyvän tovin. Kaappasin koiravauvan syliini ja menin takkahuoneen sohvalle istumaan. Kymmenen minuuttia sylihoitoa riitti koiran rauhoittamiseen ihan uneen asti jolloin kannoin sen omaan punkkaansa ja pääsin itsekin vihdoinviimein pitkälleen.
On hauska katsoa minkä tahansa eläimen kasvamista ja kehittymistä, osin kai senkin vuoksi lemmikkieläimiä hankitaan. Nellan tajunta ympäröivästä maailmasta on laajentunut viimeisen kahden viikon aikana jo niin paljon että ulkonakäymiseen on varauduttava taluttimen kanssa. Yksi kerta tottelematonta ja epävakaata koiraa riitti. Varsinkin kun se on oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään tuulen mukanaantuomien hajuviestien syvemmän merkityksen. Miten ikimaailmassa tuollainen nyrkillätapettava koiranalku voikin olla niiiiiin itsepäinen. Meillä aiemmat vanhenevat koirat tekivät tuota ihan kiusallaan, varsinkin se saksanpaimen oli sellanen juustopää että oksat pois. Se vanha rouva tuuskas ihan omiaan eikä varsinkaan tullut luokse, kun ei just sillon oikeen napannu. Ei se karkuun mennyt ei, kunhan nyt kiusas raivoon asti uppiniskaisuudellaan. Ja sitten kun sen mielestä oli sopivaa, silloin tultiin luokse häntä heiluen. Toivon että Nellastakin joskus vajaan kymmenen vuoden päästä tulee koira joka voi olla pihalla vapaana ja kulkea avoimesta ulko-ovesta sisään tai ulos ihan oman mielensä mukaan. Eikä koskaan tarvisi pelätä että se lähtisi jolkuttelemaan jonnnekin. Kyllähän meilläkin oli Pennillä panta tunnistetietoineen kaulassa kaiken varalta. Koskaan sitä ei kuitenkaan tarvittu. Nellalla on siihen täystottelevaisuuteen vielä niin pitkä matka.
Kaiken kaikkiaan Nella on niin ylitsevuotavaisen suloinen koira kun olla voi. Viime sunnuntaina se löysi taas ulottuvuuden itsestään. Oikaisin sängylle aamupäivällä ottamaan lukua ennen kuin ruoka oli valmista. Tuskin ennätin edes vaakatasoon kun kuulin tuttujen "piikkareiden" rapsuttelevan kohti makuuhuonetta. Ja ennenkuin huomasin koira seisoi sängyllä hivenen hämillään..."Hei määhän pääsin tänne sänkyyn!" Se oli lyhyt ilo ja ylpeys koska se jatkoi miltei samaa matkaa takaisin sinne lattialle mistä oli sänkyyn loikannutkin. Ja arviolta neljännentoista keraan jälkeen se vihdoin ja viimein uskoi ettei sänky ole sen paikka. Lupasimme operatiivisen johdon kanssa toisillemme että koira ei sitten nuku meidän sängyssämme. Siitä on yritetty pitää kiinni - ja on pidettykin. Edelliset noutajamme Moneypenny ja Ciiri tykkäsivät molemmat nukkua sängyssä ja vielä yhdessä meidän kanssa. Minua se ei häirinnyt millään lailla koska unenlahjani ovat lähes tähtitieteelistä tasoa. Mutta operatiivinen johto koki untanäkevät, jalkojaan unessavispaavat ja piereskelevät koirat jossain määrin häiritseviksi. Outoa. Joten tämä häätöpäätös on nyt sitten Nellan kestettävä.
Viikot jatkavat jolkuttamistaan vääjäämättömällä tahdilla eteenpäin. Päivät pikkuhiljaa pitenevät ja kevät kurkkii jo ihan kulman takana. Luulen että saan ja pystyn kirjoittamaan Nellan uusista seikkailuista tässä niin ihanassa ja ihmeellisessä maailmassa jo hyvinkin pian. Nyt ajattelin ottaa taluttimen ja koiran ja mennä katsomaan niitä uusia ja ihmeellisiä maailman tuulia....
