Kaikki luojanluomat olennot vauvaikäisenä ovat käsittämättömän hellyttäviä. Niin myös tämä ruskeansävyinen tiikerinsilmäinen naskalihampainen koiranalku. Mokomakin surusilmä vei ainakin minun sydämeni kymmenen - nolla. Tuommoinen pikkunen karvakäärö joka sinkoilee niin päätettyään päättömästi paikasta toiseen, kokee esimerkiksi lattialistan kulman pureskelemisen arvoisena ja testaa hampaitaan kaikkeen mahdolliseen...Tälläkin Nellalla on se sama ominaistuoksu kuten muillakin pennuillamme on ollut; visto yhdistelmä makeaa, koiranruokaa ja pissaa. Hmmmm...
Mutta kaikki on ihan kuten muistinkin, ilmeisesti koiranpennut käyttäytyvät kaikki samalla tavalla.
Mutta maailmassa on vielä niin monta ihmeellistä asiaa. Melkein ylivoimaiseksi muodostui ulkoporras josta on valtava, miltei Mount Everestiä muistuttava (noin 20 cm), pudotus terassin lattialle. Sitä piti hivenen ulkona käydessään ulista kun siitä ei siis kertakaikkiaan pääse alas. Nyt pienen opiskelun jälkeen sekin menee kuin vettä vaan. Lumikin on hivenen outoa vielä kun siihen ei ole tottunut ja kylmäkin tassuille tulle melko äkkiä.
En edes halua pohtia minkälainen savotta tulee pantaan totuttelusta kun ensimmäisellä kerralla talutin halvaannutti koko pienen olennon. Mutta senhän ei anneta hidastaa menoa, eihän. Koska ruoka näyttää maistuvan aivan uskomattomalla tavalla veikkaan että aivan uusia opettelun aiheita tulee tuhkatiheään lähiviikkojen aikana. Yksi osoitus että tämä pieni koiravauva on vielä niin pieni on että uni tulee heti kun sopiva paikka löytyy. Lapset olivat pudottaneet viltin sohvalta lattialle, siitäpä löytyikin lämmin ja hyvä paikka pikkutirsoille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti