Istun perjantai-iltana takkahuoneessa kahvimuki (toinen kahdesta paheestani)kourassa ja painuin tavallistakin syvempiin aatoksiin. Työviikko on takanapäin ja pitkä viikonloppu odottaa... Takkatuli humisee hiljalleen, kynttilät luovat tunnelmaa muuten niin pimeään ympäristöön niin sisällä kuin ulkonakin. Odottelen operatiivista johtoa saapuvaksi töistä kotiin. Joku voisi lohkaista että on jätkällä kulissit kohillaan. Niin onkin.
Tunnen käsittämätöntä hyvää oloa ja onnea vaikkei mitään erityistä ole edes tapahtunut. Se ei meikäläisen mittapuussa ole mikään outo tapahtuma. Jo vuosia sitten opein hakemaan huonoistakin asioista niitä hyviä puolia vaikkei se aina niin helppoa ole ollutkaan. Pidin ja pidän edelleenkin ohjenuorana jo edesmenneen Johanna-mummuni ehdottomasti kirkkainta aivoitusta; "Muista että koskaan ei mene niin huonosti ettei jollakulla muulla mene vielä huonommin". Tuosta on aika vaikea väittää vastaan.
Esimerkiksi viime sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina, herään puoliväkisin hillittömään kähinään jonka aiheuttaa jälkikasvumme. "Isi, isi, ISI! Katso mitä tonttu toi meille". Ravistelen loputkin unesta silmistäni, kello näyttää piirun yli seitsemän ja keskityn katsomaan mitä se "tonttu" oli oikein tuonutkaan. Tai tiesin sen katsomattakin: Toy Story 3. Tenavat ovat niin täynnä virtaa ettei tosikaan.
No, aamu tästä kuitenkin pikkuhiljaa alkaa koska nuo energiapaketit eivät enää mene untenmaille muuta kuin nuijanukutuksella. Jätän operatiivisen johdon jatkamaan uniaan koska hän jos joku on ansainnut sen.
Lapset jäävät puuhailemaan omiaan joten keitän kupposen kahvia ja marssin muki kourassa ulos terassille toisen paheeni pariin. Ulkona on yllättävän kylmä, mutta niin rauhallista. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.
Jälleen kerran sisimpäni täyttää käsittämätön hyvänolontunne. En käsitä mistä tuo fiilis tulee, mutta se on suorastaan pakahduttava. Tekisi mieleni mennä keskelle pihaa, nostaa kädet ylös ja huutaa Kummelin tapaan: "Mää oon niin onnellinen!"
Joku viisas on sanonut että onnellisuuden määrä on vakio. Voi ollakin. Itse olen oppinut arvostamaan pieniäkin asioita suuresti. Kuten sunnuntaiaamunakin: lasten riemua, nautintoaineita, rakkautta, rauhaa ja hiljaisuutta.
Mutta yksikään noista asioista ei yksinään riitä kantamaan pahojen aikojen yli. Jos lapset sairastaisivat, jos parisuhde natisisi liitoksissaan, jos talous olisi konkurssin partaalla, jos oma terveys rakoilisi ja niin edelleen.
Kirsi Salo jaksoi aikoinaan pottuilla heikoimmasta lenkistä ja siitä tässäkin on kysymys: kokonaisuus on yhtä heikko kuin heikoin lenkki. Ei tulisi aamuvarhaisesta terassilla onnenkiljumisesta mitään jos lapsesi olisi sairaalan teho-osastolla. Eikö totta? Hyvin käsitän ihmisiä jotka säteilevät pahaa oloaan ympäristöönsä. Ja jos seuraavan kerran väkijoukossa katsot ympärillesi; montako onnellisen näköistä ihmistä näet? Ei välttämättä montakaan.
Voiko onnellisuuden määrään vaikuttaa? Tottakai. Mutta se edellyttää lujasti huomioonottamista, järjestelyä ja hyvää tuuria. Jokainen joka jakaa peittonsa jonkun kanssa tietää että ylämäkiä ja alamäkiä tulee hyvikin yllättäen. Mielestäni parisuhde joka on peruskallioon verrattavalla pohjalla saa aikaan varmaankin puolet onnellisuudestasi. Se joka tätä ei allekirjoita menköön itseensä kysymään: "Olenkohan ajautunut kulissiliittoon?" En ajatellutkaan vielä ruveta miksikään parisuhdekonsultiksi, huomaa paino sanalla vielä, mutta väitän silti että hyvinkin iso osa ihmisistä on tyytymättömiä parisuhteeseensa. Miksi? Itsekäs ihminen ei osaa antaa periksi toisen toivomuksille, siitä seuraa tyytymättömyyden noidankehä joka repii vahvankin suhteen riekaleiksi. Heinäkuussa 1994 Jouni Sirviö tähdensi puhumisen tärkeyttä avioliitossa. Itse olen heikohko puhumaan asioista, se lienee suomalaismiesten perisynti. Mutta senkin olen oppinut kompensoimaan kuuntelemalla, ennakoimalla ja huomioonottamalla.
Se mitä tulee terveyteen, rahaan ja muihin onnellisuuteen vaikuttaviin asioihin on sitten "korkeimmas käres".
Terveys on itsessään jo lottoon verrattavaa onnenkauppaa vaikkakin valintojen kautta siihenkin voit itse vaikuttaa. Toistakymmentä vuotta sitten minua hoitanut reumatologi totesi että kipu jalostaa. Se ja ainakin allekirjoittaneen kipukynnys auttaa kestämään jatkuvia nivelkipuja siinä määrin ettei niitä tavallisena arkipäivänä edes juuri huomaa.
Talous- ja rahakysymykset ovat jo sitten utopiaa. Kaikki meistä kai ovat sitä mieltä että rahaa on aina liian vähän tai se on sijoittunut vääriin käsiin tai vääriin paikkoihin. Mutta vähempään tyytyminen ja tilanteeseen sopeutuminen on iso askel eteenpäin. Tai juokse nopeampaa oravanpyörässä saadaksesi lisää sitä massia jos sen luulet sinua onnellistuttavan yhtään enempää. Minä en ainakaan juoksisi.
Mutta yhtä kaikki, jos sinulla on hetkikään aikaa istua ja pohtia tai sitten pohditte yhdessä perheenjäsenten kanssa mitä itse kukin voisi tehdä saavuttaakseen lisää onnellisuutta, tee se. Jokainenhan meistä on oman onnensa seppä, niin yksinkertaista se on. Minun onneni lisääntyi juuri nyt sen puuttuvan neljäsosan
kun näen että tutun auton valot kääntyivät pihalle. Oma kulta tuli kotiin.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti