Jokin aika sitten kun neitikasivee käveli koulusta kotiin, oli sattua se onnettomuuus mitä kaikki vanhemmat pelkäävät. Onneksi kyse oli vain läheltä piti -tilanteesta, mutta kuitenkin. Neiti oli ylittämässä suojatietä kun oli sattua kohtalokas vahinko. Tarkkaavaisuus herpaantui -unohtui katsoa vielä kerran vasemmalle- ja kovasti oltiin ylittämässä tietä vaikka auto oli tulossa. Onneksi erään luokkakaverin äiti oli samalla paikalla ja ennätti huutaa varoitusta ja neiti loikkasi takaisin turvan puolelle.
Seuraavaksi sitten jossitellaan. Mitä jos olisikin käynyt huonosti? Oma pääni ei suostu edes moista ajattelemaan. Tässä tilanteessa elinikäinen rampautuminenkin olisi ollut tarpeeksi kamalaa.
Kaikki meni ohi niin nopeasti että säikähdys purkautui vasta kotona äidin hellässä huomassa. Pohdittiin yhdessä mikä oli johtanut tähän tilanteeseen? Pääsyyksi arvioimme yleisen kokemattomuuden liikenteessä. Mutta miten sitä kokemusta saa muutenkuin kulkemalla? Onko nyt ajateltava niin että tietty prosentuaalinen osuus siitä kokemuksen hankkimisesta päättyy sillä huonoimmalla mahdollisella tavalla?
Mietin mielessäni sitä autoilijaa joka oli "osallisena" tuossa tapahtumassa. Hän ei välttämättä edes pitänyt sitä vaarallisena tai uhkaavana tilanteena, vaan kuten kunnon autoilijan kuuluikin teki pikaisen tilannearvioinnin ja jatkoi ajoaan. Eri asia on sitten kaiken valtakunnan hörhöt joita ei edes saisi päästää ohajuspyörän taakse.
Mehän emme voi vahtia lapsiamme koko aikaa - vai voimmeko?
Kaikki se valistus, opastus ja ohjaus sekä koulussa että kotona, mihin se katoaa?
Jos ajatellaan alle kymmenvuotiasta lasta, hänellä elämässään hillittömän paljon kaikenlaisia asioita jotka tuppaavat repimään keskittymiskykyä moneen eri suuntaan. Ei ole ihme että tarkkaavaisuus herpaantuu kun se tahtoo tehdä niin aikuisillakin. Kun päähän tulee enemmän järkeä ja malttia niin se liikenteessäkin oleminen muuttuu ihan arkirutiiniksi.
Siihen saakka emme voi kun toivoa että liikennepalapelin kaikki palaset loksahtavat omille paikoilleen ja saamme olla huoleti jälkikasvumme liikennekäyttäytymisestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti