Tämä teksti voidaan käsittää allekirjoittaneen terapiaksi, eli eräänlaiseksi anger managementiksi.
Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi henkilöiltä, jotka mahdollisesti kokevat kirjoitukseni loukkaavana.
Kyse on oma tapani päästää ylimääräisiä höyryjä ulos.
Osa 1.
Asiointi
Koen käsittämättömän suurta ärsytystä ollessani liikkeellä esimerkiksi kaupassa ja kohdatessani ns. tumpleoita, tungeksijoita ja nysvääjiä. Se on tavallaan sääli että minä joka pidän shoppailusta paljon koen nämä asiat negatiivisiksi. Se mitä eniten äimistellyt on että miksi ei esimerkiksi kaikkein suurimpina ruuhka-aikoina, juhannuksen ja joulun alla, tätä ärsyyntymistä tapahdu. Siksi että, silloin on kaupoissakin niin hemmetisti väkeä että kaikki jumittaa.
Mutta jos ajatellaan ihan normipäivää, se käsittämätön törveltäminen nostaa verenpaineeni punaiselle.
Muistatteko aikanaan esimerkiksi Lidlissä oli alkuaikoina sellaiset kassapöydät että sai olla sairaan nopea
että sai ostoksensa pois alta ennenkuin toinen asiakas ostoksineen vyöryy päälle. Toki silloin keskiostokset olivat pieniä ja kaikista tumpeloimmatkin selvisivät alta pois. Nyt valitettavasti sekin asia on pilattu hehtaarikassapöydillä. Tavallisessa kaupassa ihan tavallisena päivänä joutuu ihan yllättäen tilanteeseen jossa käämien palaminen on hiuskarvan varassa. Jotta asia kävisi selväksi vanhat ihmiset eivät aiheuta ongelmia, sen verran olen tiedostanut että korkea ikä ei takaa kolmikymppisen ihmisen toimintakykyä. Noudatan tarkasti sitä kirjoittamatonta sääntöä että kaikkein pisin kassajono vetää kaikkein parhaiten. Toki virhearvioitakin sattuu. Minullekin.
Mutta mikä ihme ja kumma siinä on kun nostellaan niitä ostoksia kassahihnalle, se pitää tehdä kuin hidastetussa filmissä. Okei, se on persoonallinen tapa toimia, mutta suorituksena ihan järkeä vailla. On ollut monesti liiankin lähellä että olisin käynyt sijoittamassa napakan potkun hidastelijan persamuksiin tai antaa vähän vauhtia siihen ostosten setvimiseen. Mutta niinhän se on elävässäkin elämässä että toiset eivät vaan kerkeä mukaan samassa vauhdissa kuin toiset. Mutta eikö sitä voisi edes hivenen ajatella kanssaihmisiäänkin? Usein nämä ihmiset maksavat ostoksensa käteisellä. Miksikö? Flegmaattisuus ei anna myöten muistaa tunnuslukuja tms.
Oman lukunsa muodostavat nämä iänikuiset keskelle käytäviä pullonkauloja rakentavat rakastettavat ihmiset. Toki on kiva nähdä toista pitkästä aikaa, mutta miksi se riemastuttava jälleennäkeminen pitää aina tehdä kaupan ahtaimmassa kohdassa? Pankaapa merkille seuraavan kerran kun näette tämmöisen jälleennäkemisen, miten heidän ostoskärrynsä ovat sijoittuneet. Kaksi ihmistä seisovat nokat vastakkain sijoittaen kärrynsä selkänsä taakse sojottamaan ulospäin. Enemmän kuin kolme ihmistä seisovat kärryjensä takana muodostaen maailmanpyörän näköisen asetelman. Ja aina on seisova suma valmis. Olen kerran ottanut omalla ostokärrylläni vauhtia ja pyyhkässyt keskelle kärryjä ja voittajana ohi. Kuulin selkäni takaa ankaraa paheksuntaa jatkaessani matkaa. Katsoin etäisyyden päästä ihmisparvea - maailmanpyörä oli kunnostettu ja juttu jatkui. Se siitä kouluttamisesta.
Muistutan kuulemma televisiosarja Hill Street Bluesin Belkeriä. Olen vaimoni mielestä samanlainen jurnottaja kuin Belkerkin. Olen todistanut sen hänelle ihan itse runsaat kymmenen vuotta sitten ollessamme ruuhka-aikaan kaupassa. Edellämme oli ihan normi humanistiperheenäiti jälkikasvunsa kanssa. Kun kaistapäiset lapset saatiin paimennettua kassalinjaston toiselle puolelle, he tietysti parkkeerasivat laumaksi kassapöydän päässä olevalle tasolle. Äiti ei ollut saanut koukittua lapsilauman yli murto-osaakaan ostoksistansa kun tulin pakkaamaan omia ostoksiani. Yritin varovaisesti tuuppia pikku perskärpäsiä omalle osastolleen että saisin pakata ostoksiani ennenkuin suma alkaisi seisomaan. Herrantertut eivät liikahtaneet milliäkään joten tyynen viileästi paljastin kulmahampaani tenaville ja murisin (siis murisin) kuten Belker TV-sarjassa konsanaan. Lapset jähmettyivät sijoilleen, paitsi nuorin jolla alkoi leuka väpättämään ja vanhin joka katsoi viisaimmaksi poistua paikalta ääneti takavasemmalle. Äiti loi minuun murhaavan katseen, mutta nopeana poikana olin jo pakannut ostokseni ja kävelimme käytävää pitkin ulko-ovelle ennekuin olisimme saaneet paheksuntaryöpyn.
Oman lukunsa on sitten kaikenmaailman turhankitisijät. Toki jos suosikkileipä on loppu, tai muuta vastaavaa, se ottaa aivoon. Mutta miksi sitä pitää mennä kitisemään henkilökunnalle? Niillä on kuulkaa muutakin tekemistä kuin selitellä puutteen syy.
Ja kun te nappaatte hyllystä esimerkiksi jonkin vaatteen, eikö se olisi fiksua katsoa onko siinä mitään merkintää hinnasta tms? Luuletteko että alipalkattu ja ylityöllistetty kassahenkilö on joku Delfoin oraakkeli joka muistaa jokaisen kaupassa myytävän 68 943 tuotteen hinnan saati sitten sen että se on alennettu? Sitten siinä kassalla kitistään että mun mielestä se maksoi sitä ja tätä....
Olisi varmaan paljonkin sanottavaa asioinnista ja esimerkiksi kortinlukijan käytöstä ja siihen liittyvistä säälittävistä manöövereistä, mutta olen niitä tuolla FB:n puolella jo vuodattanut niin annetaan olla ettei tule toistoa.
Osa 2.
Liikenteessä
Herran tähden, joudun puuttumaan tähänkin. Tiedän jo nyt että tämän osion jälkeen verenpaineeni on niin korkealla että lähellä on ettei ohimosuonet räjähdä. Eli loppupäivä ollaan niin kiesinä että oksat pois.
Mutta sittenkin, vain yksi lause perustelee koko jutun. "Miksi helevetissä te toukohousut ette aja niillä autoillanne? Se auto menee juuri sinne minne ajatte sen, ja juuri niin kovaa kuin ajatte sen. Ei siinä ole mitään arpomista. En edes puutu esimerkiksi peräkärryn kanssa peruuttamiseen, sen hallitsee jos ensin voittaa sen pelkonsa peräkärryä kohtaan. Olen työssäni opettanut eräälle keski-ikäiselle rouvashenkilölle ihan kädestä pitäen miten se kärry kulkee. Siinäkin suurin ongelma oli se, ettei täti uskaltanut miehensä läsnäollessa edes ajatella peruuttavansa peläten mahdollista huutoryöppyä.
Mutta ihan tavallisena arkiaamuna tuntuu että kaikki kädettömät, jalattomat ja ennenkaikkea aivottomat ovat just ennen kello kahdeksaa liikkeellä...Ja sitten sitä tunnetta jatkuu iltamyöhään tai ainakin niin kauan kuin jokukaan on liikkeellä.
Täällä meidän ihanassa kaupungissamme kasin pintaan joka ainoaan risteykseen, joko valoilla tai ilman, tuppautuu tyypillinen Polanjakkupukusosionomihumanisti usein vielä Kauniaisten kansanautolla, amerikkalaisella tila-autolla tai pikku eurooppalaisella koppimopolla ja sitten suma seisoo. Tietysti hivenen kärjistin, mutta kun valot on vaihtumassa vihreiksi, niin silloin olis syytä jo ihan hipihiljaa edetä, vai?
Kesällä hidastelun vielä jotenkin kestää, mutta talvella kun ajo-olosuhteet muutenkin ovat huonot, ei ole ihme että risteyksiin kasautuu sumia. Kun valot vaihtuu vihreiksi, eikös silloin paineta kaasua kelin mukaan ja liikuta tilanteen vaatimalla ripeydellä eteenpäin? Mutta jos ensin katsotaan peilistä että onko tukka hyvin ja sitten huomataan että hei, vaihde olikin jäänyt kolmoselle ja kaiken kukkuraksi vielä käsijarrukin on päällä, ei ole mikään ihme että punaisen aallon Kokkolasssa valoista pääse vain kolme autoa. Kanta-Helsingissä tämmöisten torppareitten yli olisi jo ajettu.....
Joku tietysti aattelee että kaahaan ja ajan ylimielisesti, se ei pidä paikkaansa. Neljänkympin rajoitus on neljänkympin rajoitus jne. Näin viimeksi maanantaina kun erään asutusalueen syöttöliikenneväylällä konstaapeli Korhoset korjasivat jonoksi asti autoja sakonkirjoituspaikalle. Olis varmaan kannattanut lähteä töihin ihmisten aikaan ettei tarvis kaahailla. Ärinäni liikenteestä johtuu yksinomaan siitä että liikennesuorite tuhotaan korvaustoiminnoilla, vai pelottaakohan oikeasti joitakin istua autonratissa.
Ja kun sitä joku kuitenkin ajattelee että olen aivan ehdottoman täydellinen ihminen, olet aivan väärässä.
En ole lähellekään täydellinen. Ja varmasti kaikki me purnaamme epäkohdista, monesti ihan asiasta.
Ette voi kuvitellakaan kuinka hyvä mieli ja olo tulee kun päästää pikkuisen höyryjä ulos. Kokeilkaapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti